tiistai 17. helmikuuta 2015

Nyt ruusuja maalataan...


Hei vaan ja sitä rataa taas!

Piti päästä nyt heti päivittämään kun on ehtinyt tapahtua taas kaikkea (IIK!)

Tässä vielä kuvia wanhoista, edellisessä postauksessa ei ollut~


Tässä kauniin hienkiiltävänä heti tanssimisen jälkeen


Ja tässä uljaan parini Oonan kanssa poseerataan 'perhosotteessa'
(Korkkarini eivät kunnolla kyllä näy kummassakaan kuvassa.... )

Viikonloppuna oli myös Desucon Frostbite, con jonka aulassa vietin päivän maleksien! Jee. Olihan se ihan kivaa, lauantaina sain nähdä paria kaveria ja annoin Huopaselle (päivänsankarille) synttärikortin jonka väänsin silloin aamulla. 
Ei siellä mitään sen ihmeellisempää, lauantaina kävin Roosan kanssa ystävänpäiväostoksilla ja sunnuntaina sitten vain hengailin Sibeliustalon lähistöllä kun olin lupautunut pitämään seuraa parille kaverille siellä. Sentään jotain etuja sain, koska kaveri osti mulle taidekujalta muutaman tarran ja kaksi Haikyuu!! printtiä (jotka maksoin ofc takaisin)

Tässä ne:

 A3(?) kokoinen ©Hanne & J.R. 2015

Tämän kehystin! A4 kokoinen ©Suikka 2014


Takaisin aiheeseen. Hämmentävän otsikon perusteella nyt kyllä jotain maalattiin. Mutta ei ruusuja.
Nimittäin värjäsin hiukseni siniseksi.

Olin jo hetken miettinyt että vaaleansiniset hiukset olisi kiva, ja sitten koulun jälkeen vain päätin lähteä ½Blockista ostamaan suoraväriä. Myyjä vähän auttoi kertomalla että valitsemani väri haalistuu hopeaan ym.



Prosessi näytti tältä. Ja hiukset sitten kuivauksen jälkeen tältä:




Tosi kivat tuli mun mielestä ja oon erittäin tyytyväinen!! 
Ei tullu niin tumma ku pelkäsin, lähtötilanne oli nimittäin lähes valkoiset hiukset... Saa kyllä nähä miten kauan pysyy, en haluaisi nimittäin ostaa ihan heti uutta kympin maksavaa putelia!

Siis tsekatkaa tää etukameran laatu.

Ei kai tässä sen kummempia enää, ei mun elämässä nyt niin ihmeellisiä tapahdu.

Joten ensi postaukseen~!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vanhat tanssit, olkaa hyvä

Heipä hei vaan!

Tässä on oltu vähän kiireellisenä sairastelemassa angiinaa (ja samalla kiroilemassa Lahen terveydenhuollon takia), kirimässä koulua ja, yllätys, harjoittelemassa wanhoihin!

Mutta nyt ei olla mitään mekkoa ja kampausta ja koruja mietitty, vaan olen stressannut askelia. Hyppäsin kaverin pariksi kesken kaiken mukaan, ja olen ollut vain muutamissa harkoissa mukana. Lähes kaikki tanssit menee hyvin, ja näillä näkymin ei tarvitse sitä vaikeinta jonka olen vain kerran läpi käynyt (Virginia Wheel) tanssia lainkaan! Lisäksi meillä on oma tanssi, johon kuuluu poikien osuus jossa minun pitäisi olla. Sitä en kuitenkaan tanssi, sen verta monimutkainen hötkyntä enkä ole ehtinyt harjoitella.

Tosiaan olen miehen roolissa, puku päällä ja kiiltonahkakorkkareissa. Mennään fantasiateemalla ja minusta loihditaan Draco Malfoy look-a-like! Tosin, punaisessa kravatissa. Helpotti oloa kyllä tuo puku kun lainasin vain pikkuveljeltä, paita pitää vain sinne alle silittää. Olisin kyllä mekon saanut tädin omistamasta juhlapukuvuokraamosta, mutta siinä olisi ollut kamala häslinki, eikä olisi ollut niin kivaa parilleni, joka halusi pojan parikseen. Kyllä tästä ihan hauskaa tulee kun helpompi liikkua vierailupaikkoihin ja salista toiseen ja Suurhallillekin. Sitten tietysti jatkoille, heh.

Ja sit nää tosi art kuvanmuokkaus testit mitä tein selfieistäni



Lisäksi oon tosi ylpee kun sain Nishinoya cossiin tän paidan tehtyä (+valtava kiitos Roosalle kun muokkasit tän peruukin kuntoon!!)



Vähän korvat punottaa häpeästä kun tilasin tähän sen peliasun, vaikka oli tarkoitus tehdä itse... :X Mutta mihinkään kisaan en ole menossa, enkä aio ottaa krediittiä että "tein" sen cossin. Vain tästä peruukista ja paidasta voi sanoa että olen tehnyt. (Peruukin alkuperäisesti muokkasin minä, mutta se näytti niin hirveältä että korjasin)

Nyt on myös tullut paljon muutakin postia e-bayn ja Honey Colorin puolelta! Postivideo siis on tubeen tulossa. Samalla suunnittelen videota Pointless Book tehtäväkirjalle. (se on siis kuin Wreck this Journal, mutta vähän eri jutut) Milanon reissuvlogin eka osa tuli jo tubeen. Kiirettä pitää!!

Nyt myös löysin vihdoin sen ilmaisen, kivan harrastuksen, jossa on myös kavereita. Luokkakaveri järkkää lentopalloa maanantaisin koulun jälkeen liikkasalissa! Tunnin verran pelailua, ei mitään rankkaa treeniä pelejä varten vaan huvin ja kunnon vuoksi. Ei edes tarvitse mitenkään sitovasti mennä, kunhan menee niin kertoina kun ehtii ja siltä tuntuu. Täydellistä!!

Eiköhän tässä sitten ollut kaikki tällä erää, kattellaan sitten seuraavaksi videon merkeissä! 

MORO~!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yhdet ranskalaiset, kiitos!



Taas sitä on tullut pidettyä taukoa kirjoittamisessa!
Tällä kertaa minulla on ihan pätevä syy. Minulla oli koulun projekti We are Europe! meneillään, ja viikon ajan luonani asusteli ranskalainen opiskelija. Teimme porukalla projektitöitä, kävimme Helsingissä ja olimme vain yhdessä.

MUTTA

Minä sitten tietenkin sairastuin juuri ennen kuin piti Messilään lähteä laskettelemaan. Olin loppuviikon korkeassa kuumeessa, enkä voinut osallistua kaikkiin aktiviteetteihin ja tunneille en mennyt lainkaan. Jouduin laittamaan ranskalaiseni yksin kouluun ja pyytämään muita huolehtimaan hänestä. En oikein levännytkään sitten kun olin huolissani ja ihan tillintallin....

Kuumeesta huolimatta hengailin sitten kaveriporukalla ulkonakin ja joihinkin pakollisiin juttuihin osallistuin. Tämä pomppiminen ei kyllä tehnyt hyvää, olin kalpea ja huononvointinen ja silmäpussseistani olisi minä hetkenä vain syntyä kenguru. En antanut kuumeen, kurkkukipujen ja muiden oireiden kuitenkaan häiritä hauskanpitoani ja vietinkin sitten ikimuisoisen viikon ja sain taas uusia ystäviä! Rakkaat ranut, toivottavasti näemme taas.


Tässä vielä oma pikku porukkamme, lähes koko komeudessaan.
Ja vielä fiilistelyvideo täällä!!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Yukicon more like Puurocon


Heipsun taas!

Tässä kävi nyt niin, että yukicon tuli vietettyä enemmän tai vähemmän kivasti. Con itsessään oli hyvä, teknisiä ongelmia sattui sun muuta ihan normaalia sählinkiä, mutta ohjelmatarjonta oli hyvää, järjestys säilyi ruuhkassakin ja ilmainen puuro jota kirjastossa jaettiin oli suurta plussaa nälkäiselle conittajalle, jolla jäi lompakko kotiin Lahteen. Niin, se tosiaan unohtui kotiin.

Lompakon unohtuminen ei ollut ainoa synkeä asia. Rahat olivat tiukilla koska kuljin matkat tyttöystävän rahoilla, samoin ruoat ja muut ostokset tulivat hänen pussistaan. Nyt kun pitäisi kotona takaisin maksella, en meinaa löytää lompakkoani...

Tavallisesti niin iso porukkani jonka kanssa käyn coneissa, oli vähän kutistunut koska kaikki eivät päässeet paikalle. Ryhmän pienetessä oli kyllä omat plussat ja miinukset, pysyimme kyllä kasassa hyvin ja mahduimme syömään kaikki samaan pöytään, mutta itse ei voinut lähteä myyntipöydiltä jonnekin ilmoittamatta kaikille, isommassa porukassa joku toinen olisi jäänyt odottamaan ja hänelle olisi voinut sanoa. No jaa, kyllähän me selvittiin vaikka yksi vähän haamuili ympäri conipaikkaa ja yksi oli amv tuomarina koko ajan syömässä pullaa greenroomissa.

Nukuimme kaverin luona, ja hänellä on söpö kissa
 (joku skotlannin luppakorva en minä tiedä) Felix, ja sehän oli sitten ihan parasta seuraa!



Roosan cossi


Mä täs vaan



Ostoksia ekalta päivältä! Pinssit saimme tehdä itse kirjaston pinssikoneella!

Pelasimme ekaa kertaa rytmipelejä! Ja se jäi myös minun osalta viimeiseksi.
Japanilaisten rytmipelien värikkäät ja välkkyvät grafiikat eivät tehneet hyvää silmilleni.
Tässä vielä toisen päivän cossi








3D- printterillä tulostettu Bill Cipher Gravity Fallsista pelasti minut, mutta conista
lähdettyämme alkoi valtaisasti vituttaa ja etsimme ruokapaikkaa pitkään. Tulin siinä sitten
kipeäksi ja depressiivinen kausi iski junaa odotellessa. Onneksi kotimatka sujui nopeasti
eikä tarvinnut bussiakaan Lahteen päästyäni kauaa odottaa pakkasessa. Sisään vain nopeasti 
ja teetä naamaan. 

Parantumista odotellessa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Nollasta Pollaan

Keskiviikot ei oo mun päiviä. Miksikö? 
Yleensä keskiviikot ovat semihuonoja, en ehdi juoda aamukahvia, koulussa on pahaa ruokaa, hommat menee reisille ja sitä rataa... Mutta tänään oli erityisen huono aamu. Heräsin melko virkeänä ja ehdin laittaa kahvini kuppiin ja suuhunkin asti. Aloin etsiä vaatteitani jotak kaikki olivat jotenkin kadonneet ympäri taloa, meikkejä ei tahtonut myöskään löytyä ja meikkivoiteen levitys katkesi tylysti kun huomasin mitä kello oli. En tiedä mihin aika meni, mutta meni kuitenkin.

Olin suunnitellut tarkkaan mitä laittaisin päälleni. Uusi karvatakkini ja siihen sopiva musta karvakaulus. Jota ei löytynyt. Jouduin tyytymään valkoiseen pörröhuiviini. Halusin mustat kiiltävät maiharini, mutta villasukat eivät mahtuneet sisään enkä löytänyt nappinilkkurejanikaan joten jouduin työntämään kärsineet ja joka suunnasta väärän kokoiset platform saappaat jalkaani. 
Lähdin hyvin väsyneenä ja vittuuntuneena ulos, koitin saada pipoa ja lapasia päälle samalla kun survoin kuulokkeita korvaan ja avaimia taskuun odotellessani hissiä. Hissi ehti ensin. Näytin mielestäni aivan kamalalta ja sen päälle samalla ovenavauksella ulos päätti lähteä nättinä naapuri, komeissa korkkareissa.

Vitutus jatkui matkalla kouluun, oli kylmä ja huono kävellä. Jossain vaiheessa aloin ajatella ensimmäistä tuntiani, fysiikkaa. Opettaja kiusaa ja on ahdistava. En ole tehnyt lomalle käskettyjä läksyjä. Olen open silmätikku. Ahistaa. Sain aikamoisen ahdistuskohtauksen ja käveleminen tuntui vaikealta paniikkikohtauksen tunkiessa seuraavaksi lavalle. Hoipertelin itkua niellen lumipyryssä kouluun ja huomasin vielä että olen myöhässä. En halunnut saada uutta kohtausta tunnilla kaikkien nähden, joten jäin suosiolla pois ekalta tunnilta ja menin koulun vessaan itkemään.

Onneksi koko päivä ei mennyt näin! Maalauskurssini ihanien luokkalaisten ansiosta mielialani nousi, ja olinkin taas pian pirteänä. Ruokailuun asti kaikki meni ihan hyvin. Istuin kaverin kanssa tyhjään pöytään joka ihmeen kaupalla löytyi täpötäydestä ruokalasta. Yhden tuolinvälin päähän istui äikänope. Pian hänen seuraansa liittyi historian ope, josta meillä on paljon inside juttuja kaverien kanssa. Hän ja seurassani ollut kaverini olivat vahingossa joululomalla molemmat samaan aikaan Lapissa ja kaksi opettajaa sitten juttelivat siinä siitä. Awkward enough? Not yet. 

Takanani oli opettajien oma pöytä. Inside-läppä-opettaja ja rehtorimme istuivat selät vastakkain. Juuri niin etten mahtuisi heidän välistään pyrkiessäni pois pöydästä. Jotenkin sopersin pienen 'anteeksi'n ja ahtauduin tuolien (ja opettajien) väliin. Olin ihan liian lähellä (komeaa) inside-läppä-opea ja keskiviikon kunniaksi takapuoleni hieroi rehtorini selkää. Luikahdin nopeasti pois, ohitin ruokailuvälinejonossa ja kipitin karkuun kaverini kanssa. Siinä loppupäivän vitsi.

Koulun jälkeen parin kaverin kanssa piti lähteä käymään vain nopeasti kirpparilla. Eli saatiin vietettyä kaksi tuntia sovitellessa ja leikkiessä ja etsiessä, syötiin mäkkärissä, opeteltiin sensuellisti/erottisesti jätskin syömistä ja minä otin päikkärit pöytää vasten.

Tässä sotasaalis:

Pilkullinen läpinäkyhtävä(?) hihaton kauluspaita!

Paitaan sopivat pilkulliset henkselishortist!
Military henkinen liivi!
Tomaattineule!!! 


Paita ja housut yhdessä (on meinaan söpö pari, housut on jotenkin muff, eikö?)






Ja vielä takaa~


 Tomaattineule, ihan unelmieni juttu! Aina on omena, kirsikka tai mansikka koristeina, mutta TOMAATTI! Suosikkiasiani. Ja vieläpä söpössä neuleessa! Tyytyväisyys over 9000!








 Olipas vaikea ottaa tästä kuvaa...






Ja kyllästyin olan yli kuvaamiseen, joten tässä selkämys! Napeissa on kivat yksityiskohdat ja kultanauha näyttää todelta hyvältä, piti ottaa lähikuvaa...

Mutta tähän jää tämä päivä!
Käyn syömään suklaakakkua ja katsomaan Gravity Fallsia.

Ensi postaukseen!!

tiistai 6. tammikuuta 2015

the World have created a monster...


Eli toisin sanoen herätän tämän kanalan eloon jälleen!!! [pahisnaurua]
(varoitus! postauksen kuvat ovat huonolaatuisia)

Lueskelin tässä muutaman kaverin blogeja ja ajattelin että HEI paljon nopeampi kirjoittaa mieleen juolahtaneita asioita ja tapahtumia blogiin kuin kuvata ja editoida video. Siispä tuumasta toimeen, alan taas kirjoittelemaan tänne! 

Joojoo, lupasin samaa kesällä. Mutta tällä kertaa oikeasti! 
Lintuhäkistä tulee pääosin muotiblogi, OOTD- postauksia sun muita. Mutta kyllä tänne ihan asiaakin tuppaa ilmestymään! Aloitan siis heti.

Vuoden vaihtuessa olin Milanossa, Pohjois- Italiassa, Euroopan, ehkä koko Maailman mahtavimmassa* muotikaupungissa!
*kirjoittajan henkilökohtainen mielipide mutta silti suhteellisen totta
Reissuun lähdettiin 30.12.2014 ja palasimme 2.1.2015 (veljeni synttäreinä WOO). Matkan lyhykäisyydestä huolimatta sain haalittua melko saaliin vaatteita, kenkiä, koruja ja RUOKAA! (joka kaikki syötiin ennen suomeen pääsyä)

Tässä muutama esimerkki: 


Ehdoton suosikkiasu! 
Takki: Pimkie 50€
Housut: H&M (hintaa en muista, ostettu aiemmin)
Huivi: Terranova 10€
Kultainen kaulakoru: Pimkie (hintaa en muista)
Choker koru: Accessorize 7€
(kengät ei näy kuvissa, tulevat myöhemmin)

Lisäksi Italian lipulla somistettu hopean värinen teräskello
 12€ metron kellokaupasta
Pieni kollaasi asuista!

Toisen päivän (31.12.) ostokset!
Mustat kengät kuuluvat ekan kuvan asuun
 Ja nyt kun kaikki kuvat loppuivat...
Huomenna alkaa koulu ja pääsen julkisesti ulkoiluttamaan uusia vaatteitani~!

Näkyillään ensi postauksessa!