sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pahan päivän varalta...

Kaikilla on enemmän tai vähemmän huonoja päiviä. Toisilla niitä sattuu harvakseltaan, toisilla vähän useammin. Minulla taitaa vitutus ihan katsoa kalenteria että tasaisesti tulee pahoja päiviä. 

Keskiviikkona kävin ottamassa smiley lävistyksen (tulee siis ylähuulen sisäpuolelle jänteeseen) eikä mitään ongelmaa näkynytkään. Ei sattunut, ei turvonnut jne. 

En saanut pelkällä hymyilyllä korua kunnolla esiin, joten tässä irvistys

Torstaiaamuna sitten oli huuli turvonnut ja kipeä senkin edestä. Asiaa ei auttanut huulessa olevat kaksi aftaa jotka sattuivat enemmän kuin helvetin liekit. Pärjäsin jotenkin, vaikka olinkin kamalan krapulaisen oloinen koko päivän (voi myös johtua edellisen illan valko- ja kuohuviineistä, heh). Vitutti jo reippaasti.

Olkkari taustalla on hallitussa kaaoksessa
Onhan on käytännössä kesä... Voisi myös ostaa paremman peilin!
Perjantaina en sitten voinut lähteä kouluun kipeänä. En saanut puhetta aikaan Kun koko suu oli turvoksissa, huulet eivät koskettaneet toisiaan ja niin edespäin. Ikävää. Mutta lähdimme tytyn kanssa käymään herkkuostoksilla ja sillä pärjäsinkin loppupäivän. Cossin tekeminen edityi rajua vauhtia herkkuboostin ansiosta!

Kyllä tästä vielä pussihousut tulee!

Hihat puuttuu ja hartiakoriste~
Jotenkin tuntuu että ompelukone tekee näin tahallaan...
Mutta sitten tuli lauantai. Minulta loppui kangas ja ajattelin muutenkin käydä kaupassa. Suutuin tyttöystävälleni ja lähdin kotoa ovet paukkuen. Olin pukeutunut liian kevyesti, mutten sitä bussissa huomannut. Lähtöäni oli hidastanut jatkuva meikin korjaaminen. Miten se ei vain voi onnitua silloin kun vituttaa!?
Pääsin kaupunkiin ja suuntasin Eurokankaaseen. En tietenkään löytänyt oikean väristä vetskaria enkä ollut tajunnut suutuspäivväni ottaa vertailuun kangaspaloja kangasta etsiessäni. Jotenka en muistanut minkä sävyiset kankaat olin ostanut aiemmin ja valitsin sitten liian pehmeää ja eri materiaalia olevan kankaan. Kassalle päästyäni laite ei hyväksynyt Visa korttiani ja sanoin käyväni nostamassa nopeasti rahaa. Kortillani ei ollut tarpeeksi rahaa, jäi vain parista eurosta kiinni! 
Yritin soittaa äidilleni, mutta hän teki vielä ylitöitä. Odottelin että hän soittaisi takaisin, mutta pitkään aikaan ei kuulunut mitään. Päätin luovutta ja menin Heseen syömään. Siellä äiti sitten soitti, ja pelastavana enkelinä lupasi tulla antamaan minulle rahaa ja kyydin kotiin.

Sain kankaan ostettua ja pääsin kotiinkin, pyysin tytyltäni anteeksi ja söimme taas vähän kaikkea. Cossini edityi entisestään, ja luulen että se tulee olemaan ihan pian valmis! 

Nämä sattuivat mukaan Lidlistä, ihan parhaita! ♥ 
Tikkarit oli niin isoja, että ne piti murskata jotta minun pikku suuhuni mahtuisivat...

Nyt sitten vain takaisin cossin pariin Garagen voimalla!! Eikun, eihän saisi alkoholia tällä tavalla mainosta.... Mennään sitten vaikka patongin voimalla!

Ensikertaan taas!! Puseja 
♥








tiistai 10. maaliskuuta 2015

Minttupallona


Tervehdys!

Mitään asiaa ei nyt ole, mutta ottakaapa tästä kasa söpöjä kuvia, koska täytyyhän sitä nyt päivitellä kuinka hyvältä näytän. (heh)






Ihana sotku taustalla
Uudet suosikkiteet! Tämä ja Liptonin Mango-Peach

Pastelliväreillä olen myös innostunut piirtämään. (copic tusseja)

Myös Popcult Helsinki tapahtumaan olen menossa huhtikuussa, nähdään siellä!!

Huomenna (11.3.) tulee my day videota sitten! (taivas tietää milloin julkaisen) Joten kattelkaapas tarkasti youtuben puolta!

Muuta ilmoitusasiaa:
Teen artblogin tumblriin! Ja jos tarpeeksi ihmiset kiinnostuvat, voin vihdoin alkaan myymään taidettani ja tekemään comissioneita. Nyt kun olen 18- vuotias, saan hankittua paypal tilin ja kaikkea hohoo!

Olipas sekava postaus, nähdään taas BYEEEEEE~



maanantai 2. maaliskuuta 2015

Suurprojektejako muka


Heissulivei ja hellät tunteet!

Taas on ehtinyt vierähtää hetki viime postauksesta. Tässä oli hiihtoloma täynnä tekemistä ja nyt kouluun palanneena sain aloitettua suuren projektin kehittelyn.

Aion nimittäin vihdoin ja viimein tehdä suursiivouksen ja hävityksen vaatekaapissa!! 
En siis vain järjestele vaan oikeasti heivaan vähemmän käytettyjä kuteita kirpparille ja niillä rahoilla ostan uusia vaattetita. Paljon vähemmän ja sellaisia jotka sopivat keskenään kaikki yhteen.

Tein myös "pukukoodin"! Vain musta-valkoisia ja pastellisävyisiä vaatteita, mahdollisimman yksinkertaisia vaatteita. Mielessä on myös tuo mori-girl tyyli, mutta kun se ei ihan minulle sovi, taidan jättää sen muille....

Minulla on jo tarkka visio millaisia vaatteita haluan, ja kunhan olen vaatekaapin tyhjentänyt ja kämpän siivonnut, tiedän myös miten aion ne asettaa. Ei, en siis vain tunge kaappiin ja heitä lattialle kuten tähän asti, vaan rekille, henkariin, vaatekomeroon jne jne.... NÄTISTI!!!

Inspiraatiota haen täältä ja mansikkkan vaatekaappioperaatiosta, sekä tyylistä.
(mansikkka: youtube, Instagram )

Eli Lahdessa asuvat!!! Kiinnittäkeepä huomiota Lahden (ja Facebookin) kirppareille!!


Fiilistelin sinisiä hiuksia koulumatkalla


On ne kivat!!!



Tämä on sitä tyyli mihin painotun, yksinkertaisimmillaan tho



Tietenkin teen meikkaamisesta taidetta....




Ja koska sain vihdoin kokeiltua nuita vihreitä piilareita, pistin cossin päälle, mutta kun sen pois otin, olin todella - hm - värikäs. Taideteos.



Tässä ei sen suurempia kun tyylinvaihdosta!! Blogin ulkonäkökin vaihtuu tässä lähiaikoina, ehheh...!

Seuraavaan postaukseen taas, PUSI PUSI!!!



tiistai 17. helmikuuta 2015

Nyt ruusuja maalataan...


Hei vaan ja sitä rataa taas!

Piti päästä nyt heti päivittämään kun on ehtinyt tapahtua taas kaikkea (IIK!)

Tässä vielä kuvia wanhoista, edellisessä postauksessa ei ollut~


Tässä kauniin hienkiiltävänä heti tanssimisen jälkeen


Ja tässä uljaan parini Oonan kanssa poseerataan 'perhosotteessa'
(Korkkarini eivät kunnolla kyllä näy kummassakaan kuvassa.... )

Viikonloppuna oli myös Desucon Frostbite, con jonka aulassa vietin päivän maleksien! Jee. Olihan se ihan kivaa, lauantaina sain nähdä paria kaveria ja annoin Huopaselle (päivänsankarille) synttärikortin jonka väänsin silloin aamulla. 
Ei siellä mitään sen ihmeellisempää, lauantaina kävin Roosan kanssa ystävänpäiväostoksilla ja sunnuntaina sitten vain hengailin Sibeliustalon lähistöllä kun olin lupautunut pitämään seuraa parille kaverille siellä. Sentään jotain etuja sain, koska kaveri osti mulle taidekujalta muutaman tarran ja kaksi Haikyuu!! printtiä (jotka maksoin ofc takaisin)

Tässä ne:

 A3(?) kokoinen ©Hanne & J.R. 2015

Tämän kehystin! A4 kokoinen ©Suikka 2014


Takaisin aiheeseen. Hämmentävän otsikon perusteella nyt kyllä jotain maalattiin. Mutta ei ruusuja.
Nimittäin värjäsin hiukseni siniseksi.

Olin jo hetken miettinyt että vaaleansiniset hiukset olisi kiva, ja sitten koulun jälkeen vain päätin lähteä ½Blockista ostamaan suoraväriä. Myyjä vähän auttoi kertomalla että valitsemani väri haalistuu hopeaan ym.



Prosessi näytti tältä. Ja hiukset sitten kuivauksen jälkeen tältä:




Tosi kivat tuli mun mielestä ja oon erittäin tyytyväinen!! 
Ei tullu niin tumma ku pelkäsin, lähtötilanne oli nimittäin lähes valkoiset hiukset... Saa kyllä nähä miten kauan pysyy, en haluaisi nimittäin ostaa ihan heti uutta kympin maksavaa putelia!

Siis tsekatkaa tää etukameran laatu.

Ei kai tässä sen kummempia enää, ei mun elämässä nyt niin ihmeellisiä tapahdu.

Joten ensi postaukseen~!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vanhat tanssit, olkaa hyvä

Heipä hei vaan!

Tässä on oltu vähän kiireellisenä sairastelemassa angiinaa (ja samalla kiroilemassa Lahen terveydenhuollon takia), kirimässä koulua ja, yllätys, harjoittelemassa wanhoihin!

Mutta nyt ei olla mitään mekkoa ja kampausta ja koruja mietitty, vaan olen stressannut askelia. Hyppäsin kaverin pariksi kesken kaiken mukaan, ja olen ollut vain muutamissa harkoissa mukana. Lähes kaikki tanssit menee hyvin, ja näillä näkymin ei tarvitse sitä vaikeinta jonka olen vain kerran läpi käynyt (Virginia Wheel) tanssia lainkaan! Lisäksi meillä on oma tanssi, johon kuuluu poikien osuus jossa minun pitäisi olla. Sitä en kuitenkaan tanssi, sen verta monimutkainen hötkyntä enkä ole ehtinyt harjoitella.

Tosiaan olen miehen roolissa, puku päällä ja kiiltonahkakorkkareissa. Mennään fantasiateemalla ja minusta loihditaan Draco Malfoy look-a-like! Tosin, punaisessa kravatissa. Helpotti oloa kyllä tuo puku kun lainasin vain pikkuveljeltä, paita pitää vain sinne alle silittää. Olisin kyllä mekon saanut tädin omistamasta juhlapukuvuokraamosta, mutta siinä olisi ollut kamala häslinki, eikä olisi ollut niin kivaa parilleni, joka halusi pojan parikseen. Kyllä tästä ihan hauskaa tulee kun helpompi liikkua vierailupaikkoihin ja salista toiseen ja Suurhallillekin. Sitten tietysti jatkoille, heh.

Ja sit nää tosi art kuvanmuokkaus testit mitä tein selfieistäni



Lisäksi oon tosi ylpee kun sain Nishinoya cossiin tän paidan tehtyä (+valtava kiitos Roosalle kun muokkasit tän peruukin kuntoon!!)



Vähän korvat punottaa häpeästä kun tilasin tähän sen peliasun, vaikka oli tarkoitus tehdä itse... :X Mutta mihinkään kisaan en ole menossa, enkä aio ottaa krediittiä että "tein" sen cossin. Vain tästä peruukista ja paidasta voi sanoa että olen tehnyt. (Peruukin alkuperäisesti muokkasin minä, mutta se näytti niin hirveältä että korjasin)

Nyt on myös tullut paljon muutakin postia e-bayn ja Honey Colorin puolelta! Postivideo siis on tubeen tulossa. Samalla suunnittelen videota Pointless Book tehtäväkirjalle. (se on siis kuin Wreck this Journal, mutta vähän eri jutut) Milanon reissuvlogin eka osa tuli jo tubeen. Kiirettä pitää!!

Nyt myös löysin vihdoin sen ilmaisen, kivan harrastuksen, jossa on myös kavereita. Luokkakaveri järkkää lentopalloa maanantaisin koulun jälkeen liikkasalissa! Tunnin verran pelailua, ei mitään rankkaa treeniä pelejä varten vaan huvin ja kunnon vuoksi. Ei edes tarvitse mitenkään sitovasti mennä, kunhan menee niin kertoina kun ehtii ja siltä tuntuu. Täydellistä!!

Eiköhän tässä sitten ollut kaikki tällä erää, kattellaan sitten seuraavaksi videon merkeissä! 

MORO~!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yhdet ranskalaiset, kiitos!



Taas sitä on tullut pidettyä taukoa kirjoittamisessa!
Tällä kertaa minulla on ihan pätevä syy. Minulla oli koulun projekti We are Europe! meneillään, ja viikon ajan luonani asusteli ranskalainen opiskelija. Teimme porukalla projektitöitä, kävimme Helsingissä ja olimme vain yhdessä.

MUTTA

Minä sitten tietenkin sairastuin juuri ennen kuin piti Messilään lähteä laskettelemaan. Olin loppuviikon korkeassa kuumeessa, enkä voinut osallistua kaikkiin aktiviteetteihin ja tunneille en mennyt lainkaan. Jouduin laittamaan ranskalaiseni yksin kouluun ja pyytämään muita huolehtimaan hänestä. En oikein levännytkään sitten kun olin huolissani ja ihan tillintallin....

Kuumeesta huolimatta hengailin sitten kaveriporukalla ulkonakin ja joihinkin pakollisiin juttuihin osallistuin. Tämä pomppiminen ei kyllä tehnyt hyvää, olin kalpea ja huononvointinen ja silmäpussseistani olisi minä hetkenä vain syntyä kenguru. En antanut kuumeen, kurkkukipujen ja muiden oireiden kuitenkaan häiritä hauskanpitoani ja vietinkin sitten ikimuisoisen viikon ja sain taas uusia ystäviä! Rakkaat ranut, toivottavasti näemme taas.


Tässä vielä oma pikku porukkamme, lähes koko komeudessaan.
Ja vielä fiilistelyvideo täällä!!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Yukicon more like Puurocon


Heipsun taas!

Tässä kävi nyt niin, että yukicon tuli vietettyä enemmän tai vähemmän kivasti. Con itsessään oli hyvä, teknisiä ongelmia sattui sun muuta ihan normaalia sählinkiä, mutta ohjelmatarjonta oli hyvää, järjestys säilyi ruuhkassakin ja ilmainen puuro jota kirjastossa jaettiin oli suurta plussaa nälkäiselle conittajalle, jolla jäi lompakko kotiin Lahteen. Niin, se tosiaan unohtui kotiin.

Lompakon unohtuminen ei ollut ainoa synkeä asia. Rahat olivat tiukilla koska kuljin matkat tyttöystävän rahoilla, samoin ruoat ja muut ostokset tulivat hänen pussistaan. Nyt kun pitäisi kotona takaisin maksella, en meinaa löytää lompakkoani...

Tavallisesti niin iso porukkani jonka kanssa käyn coneissa, oli vähän kutistunut koska kaikki eivät päässeet paikalle. Ryhmän pienetessä oli kyllä omat plussat ja miinukset, pysyimme kyllä kasassa hyvin ja mahduimme syömään kaikki samaan pöytään, mutta itse ei voinut lähteä myyntipöydiltä jonnekin ilmoittamatta kaikille, isommassa porukassa joku toinen olisi jäänyt odottamaan ja hänelle olisi voinut sanoa. No jaa, kyllähän me selvittiin vaikka yksi vähän haamuili ympäri conipaikkaa ja yksi oli amv tuomarina koko ajan syömässä pullaa greenroomissa.

Nukuimme kaverin luona, ja hänellä on söpö kissa
 (joku skotlannin luppakorva en minä tiedä) Felix, ja sehän oli sitten ihan parasta seuraa!



Roosan cossi


Mä täs vaan



Ostoksia ekalta päivältä! Pinssit saimme tehdä itse kirjaston pinssikoneella!

Pelasimme ekaa kertaa rytmipelejä! Ja se jäi myös minun osalta viimeiseksi.
Japanilaisten rytmipelien värikkäät ja välkkyvät grafiikat eivät tehneet hyvää silmilleni.
Tässä vielä toisen päivän cossi








3D- printterillä tulostettu Bill Cipher Gravity Fallsista pelasti minut, mutta conista
lähdettyämme alkoi valtaisasti vituttaa ja etsimme ruokapaikkaa pitkään. Tulin siinä sitten
kipeäksi ja depressiivinen kausi iski junaa odotellessa. Onneksi kotimatka sujui nopeasti
eikä tarvinnut bussiakaan Lahteen päästyäni kauaa odottaa pakkasessa. Sisään vain nopeasti 
ja teetä naamaan. 

Parantumista odotellessa.